Helsinki clinic-kokemus

Lisää
7 kuukautta 2 päivää sitten #47128 : ELK
Heippa,

Ajattelin laittaa kokemuksia kyseisestä paikasta, sillä tämän palstan kirjoituksia tuli ainakin itselläni selailtua kolme kuukautta sitten, ennen leikkausta.

Rintojen suurennusleikkaus toteutettiin siis Helsinki clinicillä. Itse leikkaus sujui mukavasti, eikä työn jäljestä ole mitään valittamista :) Risuja joudun kuitenkin antamaan asiakaspalvelusta, joka oli kohdallani onnettoman huonoa.

Kirurgi ei tullut tarkistamaan leikkauksen jälkeen, eikä kertomaan mitään leikkauksesta. Tämän lisäksi lähettämiini sähköpostiviesteihin ei vastattu tai sain vastauksen vain osaan esittämistäni kysymyksistä. Lisäksi tapaamiset itse kirurgin kanssa olivat kaikkea muuta kuin miellyttäviä. Tarkastuksissa tuntui olevan kamala kiire, vaikka hän itse otti tapaamiseni aikana vastaan puheluita muilta kuin asiakkailta. Tunnuin lähinnä häiritsevän hänen työskentelyään.

Kaiken kaikkiaan en halua vähätellä tyytyväisyyttäni miellyttävään lopputulokseen. Haluan kuitenkin kertoa myös ikäviä kokemuksia, sillä itse yllätyin täysin huonosta asiakaspalvelusta luettuani vain hyvää palautetta. En kadu valintaani, mutta suosittelen muita varautumaan huonoon asiakaspalveluun :)

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
7 kuukautta 1 päivä sitten #47137 : lollero1
Onpas erikoista,en ole koskaan kuullut tuollaista kokemusta heiltä. Itse olen siellä pari kertaa käynyt leikkauksessa ja ihan jakamattoman huomion olen saanut konsultaatiosta alkaen. Mistä muuten tiedät että puhelut ovat olleet muilta kuin asiakkailta? :)

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
6 kuukautta 3 viikkoa sitten #47163 : ELK
Heippa,

Oon ihan samaa mieltä, erikoista on. Yllätyin itsekin huonosta asiakaspalvelusta, kun en ole mitään negatiivista kuullut ainakaan tällä palstalla. Joko muut eivät ole asiasta jaksaneet mainita kun työn tulos on ollut mieluinen tai sit mulla on ollu todella huono tuuri :) Ja ihan siitä tiesin, että kirurgi keskusteli rakentamisesta puhelimessa, erikoinen asiakas olis ollut :D

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
4 kuukautta 1 viikko sitten #47429 : Mailuo
Mielenkiinnolla odotan, olen kesän lopulla menossa konsultaatioon ja minulle merkkaa hyvä asiakaspalvelu todella paljon ja vaikuttaa siihen millainen fiilis paikasta jää. Toistaiseksi puhelimitse + sähköpostin välityksellä homma toiminut hyvin kuitenkin. :)

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
4 kuukautta 1 viikko sitten #47430 : selena
Täytyy tulla sanomaan kyllä itsekin, että mielenkiinnolla odotan tulevaa. Itse oon myös tosiaan lukenut ja kuullut lähipiiriltä kyseisestä paikasta pelkkää hyvää. Itse oon myös menossa kesän lopulla konsultaatioon juuri tuonne, joten toivon todella että paikasta sekä palvelusta jää itselle hyvä ja luottavainen fiilis! :) odottavan aika menee kyllä hitaasti.. :D

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
4 kuukautta 1 viikko sitten #47433 : shadowcat
Minut operoitiin ko. paikassa lähes kaksi vuotta sitten, eikä mitään pahaa sanottavaa. Hoitajat pitivät oikein hyvin huolta sekä ennen että jälkeen leikkauksen. Kirurgin kanssa kommunikointi oli leikkauspäivänä lyhyttä ja ytimekästä - mutta ymmärrän sen kyllä, sillä leikkauksiin pitää keskittyä. Konsultaatiosta sekä muista tapaamisista jäi hyvä mieli ja sain kaikkiin paikan päällä sekä sähköpostilla lähettämiini lisäkysymyksiin vastaukset.

Lähtökohta imetetyt ceet (tyhjät pussit).

375cc anatominen Natrelle, osittain lihaksen alle 9/2016 (Jyränki).

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivu luotiin ajassa: 0.408 sekuntia