Miksi otitte/otatte silikonit?

Eli mistä tämä idea sai alkunsa ja mikä oli sysäävä tekijä laittamassa teidät liikkeelle? Mikä on se perimmäisin syy miksi otitte silikonit? Milloin muistatte ensin miettineenne leikkausta ja minä hetkenä päätös tapahtui? Miltä tuntui varata aika konsultaatioon, tekisittekö nyt jotain toisin?

Olen itse huhtikuun alussa menossa leikkaukseen ja mietiskelen syitäni. Yhä edelleenkin yleinen ajatus silikoneista on turhamaisuus - ja niinhän se tietysti onkin, tottakai. Usein siitä saa "hyväsyttävämmän" jos vaikka imetys on pilannut rinnat. Mutta entäs kun silikonien ottaja on nuori kaunis nainen, jolla on ihan hyvät rinnat ennestään? Olen miettinyt leikkausta vuosia, koska en oikeastaan "tarvitse" sitä, mutta en tunne kehoani omakseni. Olen aina ollut henkisesti isorintainen ja sellaisena näen itseni, vaikka peilikuva onkin toisenlainen. Lopputuloksen haluan vain tasapainoittavan ylä- ja alavartaloani, sillä pyrkimykseni on tehdä vain itsestäni itseni näköinen, semmoinen ettei koko ajan tarvitse miettiä sitä. Vuosi sitten kävin toisessa kauneusleikkauksessa, suunnittelin sitä noin kymmenen vuotta, mutta viimein uskalsin kun ikää ja rahaa oli tarpeeksi ja pääsin yli pelosta, mitä muut sanoivat. Kerroin vain muutamalle läheiselle ihmiselle, jotka alkujärkytyksen jälkeen ottivat sen hyvin. Leikkaus paransi elämänlaatuani huimasti, minkä ajoi minut suunnittelemaan silikonien ottoa, joka on toinen pitkään suunnittelemani operaatio. Sitäkään eivät monet edes tule huomaamaan tai tajuamaan, mutta ne muutamat läheiset pitäisi vakuuttaa... Aion mennä yksin leikkaukseen ja pelkään että kivuissa ja yksinäisyydessäni alan kyseenalaistaa omaa päätöstäni, kun muut eivät olekaan riemulla tukemassa...

Kirjoitit Zelda todella osuvasti, kun kerroit olevasi henkisesti isorintainen; niin itsekin koen olevani ja näillä nykyisillä lattarinnoilla olen kaukana siitä mielikuvasta, jota jo lapsena ajattelin, eli isohko povi, pyöreä peppu ja rehevät reidet Enää puutuu ne oikeat, pyöreät, ihanat ja isot rinnat. Syy, miksi silikonit aion ottaa on, että en koe olevani Nainen, jäin esiteinin kehitysasteelle, kärsin muodottomuudestani ja en ole mielestäni kokonainen. Tunnen olevani muutoin kaunis ja näpsäkkä kahden lapsen äiti (en ole imettänyt, mutta raskaudet muuttivat "rinnat" veltoiksi pikku nahkapussukoiksi, joihin mahtuisi puolikas luumu) sekä olen tyytyväinen itseeni muutenkin, itsetuntoni on kohtalaisen hyvä ja joinakin päivinä jopa erittäin hyvä.
Mutta ne rinnat..
Olen aina haaveillut täyteläisestä kaula-aukosta ja siitä, etten tuntisi kateuden pistosta katsoessani muiden naisien aikuisia muotoja. Että minullakin olisi aikuisen naisen muodot, että minä olisin niinkuin muutkin naiset. Että voisin ilman vaivautuneisuutta mennä kylpylään, uimaan rannalle tai aurinkoa ottamaan, saunaan ystävien kanssa, pitää kauniita mekkoja ja puseroita mitkä istuvat nätisti päällä. Tässä muutama syy, esimerkkejä mainitakseni.

Käyn parhaillani painia ottaako silikonit vaiko ei. Rinnat ovat aina olleet pienet, ikinä en ole saanut kokea rintojen kautta naisellisuutta. Toisaalta ymmärrän naisellisuuden tulevan paljon muistakin asioista kuin rintojen koosta ja muodosta.

Toivoisin pystyväni kokea itseni eroottisesti viehättävämmäksi ja pystyväni ilmasemaan itteeni vapautuneemmin kun pusseissa olisi jotain täytettä :-)Koen kohtuullisen kokoiset / suuremmat rinnat viehättävimmiksi -varmaan aika harvalla on päin vastoin.

Liikun paljon ja sen takia terveysriskit ja liikkumattomuus / kivut / alun liikerajoitukset mietityttää. Toisaalta ajattelen itsekin ja moitin itseäni pinnallisuudesta, kun olen haluamassa moisia pallukoita, vaikka sinänsä ihan kohtuullisia mittoja tavoittelisin. Luonnollisuus on myös tietysti aina arvo itsessään...pienitissisenä on mukava kirmailla ja pungerrella, mutta...Leikkausriskit ja komplikaatiot myös pelottaa -onhan ne myös isoja taloudellisia kysymyksiä.

Leikkausaika on kohtuullisen ajan päähän varattuna -vielä on aikaa vetäytyä, tiedä häntä

Mä olen henkisesti se pienirintainen ja siksi jarruttelen ja pähkäilen, uskaltaako ne implantit ottaa. Paremman näköiset rinnat niillä kyllä saisi, mutta kokoa en enää kaipaisi. Isorintaisena (E-kuppi) ahdisti liikuntaharrastukset (esim. ratsastin kahdet liivit päällä) ja se, että miehet tuijotti rintoihin. Lisäksi muuten sopivat vaatteet kiristi aina rinnuksesta. Imettäessä olisi tehnyt mieli repiä koko raskaat rinnat irti. En tykkää pienennyksenkään jälkeen olla ilman liivejä. Inhoan sitä tunnetta, kun yöllä kyljellään nukkuessa toinen rinta painaa ja venyy. Mielummin nukun kevyet liivit päällä. Tähän rinta-ahdistukseen liittyy selvästi myös se, että rinnat reagoivat tosi herkästi hormooneihin ja mulla on aina ennen menkkoja tosi kipeät ja turpeat rinnat. Silloin ne häiritsevät eniten elämääni. Noin muuten mulle sopisi kyllä isohkot rinnat jos katsotaan kropan tasapainoa. Olen pitkä, harteikas ja lantiokin aika leveä (ja olen normaalipainoinen). Vaikka siis muuten olo pienennyksen jälkeen on kevyempi ja kivempi, peilikuvaa tuijottaessa tuntuu jotain puuttuvan. No, elämässä ei mikään ole täydellistä...

Mulla syy myös on tämä pienirintaisuus. Olin vielä nelisen vuotta sitten isompirintainen (C-kuppi), mutta liikunnan astuttua mukaan päivittäiseen elämään, katosivat rinnat täysin. Tämän lisäksi vielä vedin läpi rankan dieetin, jonka jälkeen rinnat eivät enää täyttäneet niitä entisiä vähäisiäkään mittoja vaan jäivät aivan säälittävän kokoisiksi rasvan palauduttua takaisin tasaisesti kaikkialle muualle kroppaan.

Muiden mielipiteistä en välitä enkä ole koskaan välittänyt. Teen tämän 110% itseni vuoksi. Onhan se varmasti ihmisten mielestä pinnallista jnejne, mutta ei se heille kuulu. Eniten kirpaisi oman äidin mielipide toki, mutta hän tuntee minut ja jos jotain haluan niin sitten sen teen

Mulla samoja fiiliksiä - kroppa, jonka eteen on aina panostanut ruokavaliolla ja liikunnalla ei tuntunut omalta, juurikin rintojen osalta. 10 vuotta meni, että sain tehtyä elämäni parhaan investoinnin tähän mennessä.

Omasta mielestäni ei kannata miettiä ja tuntee tuskaa siitä että olisi "turhamainen", varsinkaan siksi, ettei operoitavassa kohteessa olisi suurempaa vikaa muiden mielestä. Kaikki kauneusleikkaukset, joille ei ole lääketieteellistä perustetta ovat mielestäni samalla viivalla - kukaan ei ansaitse sen enempää kaunista vartaloa kuin toinen. Jokaisella on omat kauneusihanteensa, joita kohti pyrkii valitsemillaan keinoilla.

Miksi esimerkiksi entinen ylipainoinen ihminen ansaitsee laihtumisen myötä kauneusleikkauksen, kun taas henkilö, joka on aina pitänyt itsestään hyvää huolta, ei ansaitse? Olisiko itsekin pitänyt heittää terveelliset elämäntavat romukoppaan muutamaksi vuodeksi ja vasta sitten laihdutuksen myötä mennä kauneusleikkaukseen, koska sitten sen ansaitsee? Ei oikeen kuulosta loogiselta omaan korvaan?

Mulla syinä olivat myös nämä perinteiset itsetuntokysymykset, ns. riittämättömyyden tunne, häpeä ja inho omaa vartaloaan kohtaan.

Pikkutytöstä asti olen ihannoinut isoja rintoja, jokaisella meidän suvun naisella on sellaiset olleetkin, en tiedä, mihin mun jäi. Olen tosin ollut aina alipainon rajoilla, mutta vaikka jossain vaiheessa lihoinkin 15 kg, ei grammaakaan tullut tisseihin. Pienenä tyttönä jo muistan laittaneeni vaatteiden alle jotain vaatemyttyjä rinnoiksi ja.. no.. hitto, mikä pettymys, kun niitä ei sitten koskaan kasvanutkaan. Tähän asti sitten olen ollut vain se toisten rintoja tuijottava ja kadehtiva olento, joka on vannonut menevänsä leikkaukseen joskus, mutta nyt vasta tänä kesänä vihdoin uskalsin toteuttaa pitkäaikaisen haaveen. Varmaan 20 vuoden haaveen, jos pikkutytöstä lasketaan. 10 vuoden haave, jos lasketaan täysikäisyyden kynnykseltä, kun aloin hahmottamaan, etteivät ne todellakaan kasva

Mua on kiusattu tissittömyydestä. Mä oon ollut porukan ainut pienirintainen. Mä oon jotenkin aina hävennyt sitä, ettei mulla ole rintoja. En oo ikinä pystynyt käymään kavereiden kanssa saunassa, uimassa, julkisesti suihkussa kuntosalilla tai mitään. Ja vielä vähemmän nyt näiden siunattujen super push-up -liivien aikaan, kun vaatteet päällä luo illuusion rinnoista, mutta hitto, miten noloa, kun ne ottaisi pois ja kaverit ihmettelisi, mihin mun tissit hävisi!

Mitkään vaatteet ei koskaan näyttäneet päällä hyvältä: joko tissit katosi johonkin pieneen vaatetaitokseen tai sitten maha näytti tiukoissa vaatteissa järkyttävän isolta, koska rinnat ei tuottanut mitään kompensaatiota superrintsikoita sai koko ajan kohennella ja säätää, tuntuivat inhottavilta päällä jne. Ja kun tuli uusi parisuhde pitkästä aikaa, totesin olevani edelleen se epävarma nuori nainen tässäkin iässä vielä, joka kokee, että kuka tahansa on parempi kuin minä, jos sillä vaan on rinnat. Vaikka kuka sanoi, että pienet rintani ovat hyvät, en uskonut sitä. Jotenkin se oli se viimeinen tikki, kun tajusin, että oon taas samassa epävarmassa tilanteessa, jossa tavallaan saan lähes riitoja aikaiseksi välittämäni ihmisen kanssa siitä, että mä vihaan omaa peilikuvaani niin valtavasti yhdestä kohtaa. En jaksanut enää sitä omaa valitustani, ruikutustani ja itsesääliäni aiheesta. En siis todellakaan ottanut silikoneja miehen takia, se vaan oli se viimeinen pikkusysäys, minkä tarvitsin. Ja luultavasti ilman hänen tukeaan ja apuaan en olisi pystynyt tai uskaltanut vieläkään. Ja onneksi mieskään ei ole ollut yhtään pahoillaan näistä tisseistä

Nyt on neljä viikkoa leikkauksesta ja vihdoin tuntuu jotenkin kokonaiselta ja hyvältä, kun katsoo peilistä. En malta vaan odottaa, että pääsen normaaliin elämään ja käyttämään vaatteita, jotka ehkä aiemmin ovat jääneet hyllyyn muodottomuuden takia. Ja pääsen ostamaan rintsikoita, joissa ei ole kuutta kuutiota vaahtomuovia

Eli miksi otin silikonit? Ihan vaan pinnallisista ja itsekeskeisistä syistä. Itse(tunto)ni korjatakseni.

Mä kävin monta vuotta sitä taistelua, ottaisiko silikonit vai ei, ja aina päädyin siihen, etten uskalla ja en mä voi ja onpa noloa ja en mä voi, mitä jos tulee komplikaatioita. Mutta sitten kun se asia mulle valkeni, että mä todellakin uskallan, voin, ei ole noloa, niin asia oli erittäin selkeä ja ihmettelin, miksen aiemmin uskaltanut. Ajattelin, että ehkä tulen joskus katumaan leikkaukseen menoa, kuka tietää, mutta sen tiedän jo valmiiksi, että tulen katumaan, jos en koskaan mene.

Sen pituinen se

Osa viestistä on piilotettu vierailta. Rekisteröidy ja kirjaudu nähdäksesi se.

Hirmu kivaa lukea muiden ajatuksia, kaikilla on niin samanlaiset syyt, mutta silti täysin erilaiset. Loppupeleissä se ei ole keneltäkään pois, jos minä otan silikonit, tai tein mitä tahansa itselleni. Ei ole keneltäkään pois jos minä itse voin paremmin ja olen onnellisempi. Tietysti onkin toinen juttu, että tajuanko leikkauksen jälkeen turhaan operoineeni aivan hyviä tissejäni tai jotain. Mutta jos jokin ajatus pyörii päässä vuosia pinttyneesti, todennäköisemmin katuu sitä, ettei koskaan tehnyt niin. Itsevarmuus ja hyvä itsetunto ovat niin oleellisia hyvän elämänlaadun kannalta, rahaa tulee aina lisää ja aina voi opettella nukkumaan selällään. Mikään ei korvaa sitä tunnetta, kun on tyytyväinen itseensä. Eteenkin kun sen tekee pitkällä tähtäimellä.

Helpottavaa tavallaan itsestäkin lukea näitä muiden kokemuksia, kun sitä rintaa ei oikeasti ole ja kuinka se monelle tekee sen, ettei tunne itseään "normaaliksi". JOS minulla olisi täysi a-kuppi tai jopa b-kuppi, niin en edes harkitsisi silikoneja vaan olisin hyvin tyytyväinen pikku tisuihini. MUTTA kun ei ole, pelkät nännit sojottaa laudassa rintakehässä, menkkojen aikaan ehkä hiukan pullottaa jotain aavistusta rinnasta, mutta ne häviää muutamassa päivässä.
Olen niin kauan kokenut olevani jotenkin "vajaa" kropaltani, että en olisi enää yhtään vuotta pidempään halunnut odottaa, vaikka näyttikin aluksi siltä, että menisi ensi vuoden puolelle leikkaus. Minulla on tulevana lauantaina konsultaatio fin-estillä, saas nähdä onko haaveilemani koko ym mahdollisia, vai joudunko tyytymään pienempiin implantteihin, haaveilen nimittäin Nagoreista ja vähintään 360cc, mieluiten tietysti vähän suuremmat.
Se tuli vielä mieleen, että olen aina kokenut seksuaalisesti olevani pidättyväinen, en ole nauttinut rintojeni koskettelusta, vaikka pitäisin siitä kovasti, niin tunnen vaivautuneisuutta ja joskus jopa ahdistusta, jos mieheni yrittää koskea rintoihini, esim selällään maatessa. Sehän on sama, kuin hivelisi kylkiluita.. Ei houkuttele. Ja ajatus siitä, kuinka kovasti varmaan useimmat miehistä tykkää naisten rinnoista, tykkää pyöritellä niitä ja leipoa ja leikkiä, suudella ja hyväillä (itsekin tykkäisin ihan hirveästi, jos minulle tehtäisiin näin), niin minun kanssa se ei onnistu, ei millään, koska käteen ei jää puolta kämmenellistäkään tavaraa edes pystyasennossa, puhumattakaan makuullaan olosta. Niin, uskon, että nykyinen kumppanini on pysyvä, niin haluaisin hänenkin pääsevän nauttimaan minun naiseudestani minun kanssani, yhdessä myös tuolla saralla.

Susannah, täällä on "kohtalotoveri" jolla on kanssa aikomus mennä elokuussa leikkaukseen fin-estin kautta! Kiva, että täällä on muitakin samoilla paikkeilla leikkaukseen menijöitä. Mulla konsu vasta toukokuussa, kun sanottiin ettei liian aikaisin (enemmän kuin 2-3kk ennen leikkausta) sais käydä :o Kauhee polte olis jo päästä tutustumaan vaihtoehtoihin!

Onko muuten joku bongannut jotakin taulukkoa tms, josta voisi omien mittojen perusteella vähän tutkia mikä implanttikoko sopisi? Ja jos on ohjeita mitä kohtia mittailla niin sekin olis kiva Oon yrittäny googlailla tuloksetta..

Ainoat "taulukot" mitä mä oon nähnyt on lähinnä eri implanttimerkkien nettikatalogit joista näkee implantin mitat ja sitten voi niistä verrata oman rinnan leveyteen (rinnan ulkoreunasta sisäreunaan suora mitta). Mutta siihen vaikuttaa niin kovin monta muutakin seikkaa et ei se valinta ihan niin yksinkertaista taida olla. Mut niistä katalogeista mä ainakin itelleni kaavailin eri vaihtoehtoja ennen leikkausta. Googleen kun kirjoittaa 'implanttimerkki' ja catalogue, niin löytynee. Mentor, Nagor, Natrelle, Silimed, Cereform...mitäs niitä muita on

Miksi otin... Hmmm. Mulla kyllä tuo ennen ja jälkeen kuva kertoo aika paljon!! Mulla ei koskaan ollut mitään isoja tissejä mutta ennen lapsia olin edes jollain lailla tyytyväinen jopa niihin pieniin kiinteisiin. Kuitenkin aina haaveilin isommista. Lasten jälkeen ne vaan oli Pilalla! Ikää vasta 30 ja rinnat kun mun 70 vuotiaalla mummolla. Rahaa sattui ilmaantumaan kun oikein kaivoi ja mieskään ei enään laittanut hanttiin. Olin siis sille kyllä aina sanonu että haluan ne, ennen lapsia sanoi että ei ja lasten jälkeen en kuullut moista mutinaa ollenkaan.

Miynae, kiva kuulla, että ehkä samoihin aikoihin oltaisiin menossa, tosin mulla saattaa käydä niinkin hyvä tuuri, että pääsisin jo huhtikuun lopulla, jos saan rahoituksen järjestymään jo silloin Mutta varma en vielä ole, eilen kävin konsultaatiossa fin-estillä, huomenna maanantaina saan kirurgin vastauksen toivomaani kokoon ym.

Tää on jo aika vanha aihe, mut aattelin nyt kantaa korteni kekoon. Itse haen silikonit silkasta epötoivosta rintojen kasvun suhteen. Tilanne ei ole 13-vuotiaasta eteenpäin kokenut minkäänlaista parannusta. Tunne rinnattomuudesta on raastava ja raskas, tuntuu kuin puuttuisi jotain oleellista ja niinhän se vähän on (ikävä kyllä). Tiedän varsin hyvin, että kukaan läheinen niitä minulle ei vaadi, enkä otakkaan niitä kenenkään pyynnöstä. Otan ne itseäni varten, jotta saisin kohotettua naisellisuuttani. Olen 18-vuotias (en kai ainut kuka hakee tämän ikäisenä ) ja minulle opiskelun takia syksy on oikeastaan ainut sopiva ajankohta. Myöhemmin opiskelu käy niin kalliiksi, ettei varmasti rahat riitä ja aikaakin on vähemmän ( jos nyt pääsen unelma-ammattiani harjoittamaan). Lyhyesti; haen silikonit naisellisuuden tunteen puutteen takia. Asiaa olen miettinyt teinistä asti kuumeisesti.

Mittani ennen leikkausta 15kg sitten (ja mainittakoon, että olen lyhyt puolitoistametrinen pätkä)

RY: 91
VY: 85
LY: 104

15kg pudotuksen jälkeen ennen leikkausta:

RY: 85
VY: 66
LY: 91

Leikkausen jälkeen rinnanympäryksestäni tuli 94cm.

Kehoni on nyt mallia tiimalasi ja tämä oli yksi tavoite. Tämän tavoitteen syy oli siinä, että koska minulla on ompelijan tutkinto ja haluaisin joskus siitä itselleni oikeasti ammatin (työskentelen ja opiskelen nyt eri alojen hommia...) niin jos perustan nettikaupan omille vähän erikoisemmille vaatteilleni niin haluan panostaa ulkonäköön. Kaiken lisäksi näihin erikoisvaatteisiini liittyen on iso peliyhtiön tapahtuma jenkeissä syksyllä, johon olen jo varannut matkan ja ostanut liput ja majoituksen. Se on tilaisuus promotoida osaamistani (ja näyttää samalla vähän paremmalta kun luomuna)

Kliseesti sanottuna siis parannan ulkonäköäni, koska haluaisin julkisuutta vaatesuunnittelijana ja ompelijana. Mutta tämä on minun unelma. Kun masentaa ja ahdistaa niin tämän toteuttaminen (suunnittelu+ompelu) on mulle sellainen valopilkku elämässä...

Miynae - Mentorin esittessä on nuo cm koot eri implanteille. Esim mulla oli oma rinnan leveys 14 cm ja omaa rintaa puristustestissä 1 cm molemmin puolin. Mulle tuli 12, 5 cm leveät, medium high, anatomiset lihaksen alle ja kokoa 390 cc. Lähtökohtana oli pieni A ja nyt mulla on täyteläisen kokoiset, kauniit ja sopusuhtaiset rinnat. Kokoa en vielä osaa sanoa kun on turvotusta ja eivät ole vielä laskeutuneet, mutta veikkaisin hyvää C kuppia.
Syy miksi on että yli 40 v ja en tee enää lapsia niin vartalo on vain minun. Rinnat nekin siis vähäiset jo alunperinkin häipyivät olemattomiin imetyksen jälkeen ja kun näin mun äitiysrinnat niin silloin vasta tiesin että mitä on, kun oikeasti on ne. Kauniita liivejä, naiseutta, muotoja ja seksikkyyttä. Mä olen ollut aina urheilullinen mutta hyvin naisellinen kuitenkin. Nyt mulla on kuitenkin niin tyytyväinen olo, kun ihan itse näen peilistä naisen. Vihdoinkin. Ei enää topattuja liivejä, irtotissi-iltapukuja, bikinit voi olla mitä vaan ja silti näytän mun vanhoissa vaatteissa melkein samalta. So happy

Mulla oli joskus rinnat, jotka sain pienillä push up täytteisillä liiveillä näyttämään tosi hyvältä. Olin tyytyväinen. Kaksi kertaa olen imettänyt lapset vuoden ikään asti ja maitoa tuli todella paljon. Rinnat olivat tosi valtavat ja imetyksien loputtua tietenkin alkuperäisten rintojen muoto ei ole silmää hivelevä enkä löydä enää sopivia rintaliivejä kun nämä on niin löysät ja pienet etteivät sovi mihinkään rintaliiviin täyttämään kuppia kokonaan ja nätisti. En voi käyttää toppeja ja mieluisia vaatteita, ne eivät vain näytä hyvältä.
Tiedän siis miltä tuntuu olla tyytyväinen omaan kroppaan, haluan sen tunteen takaisin!

Muokkaan vielä viestiä, tuosta mun hahmokuvasta/avasta näkyy, että on mullakin tissit joskus ollut! Vanha kuva siis, jossa lemmikkirottani kurkkii paidan alta

Haluan muodokkaan kropan. Alhainen rasvaprosentti, kuten fitness-urheilijoilla yleensä.

Tosi rauhoittavaa lukea täältä, että muilla on ollut samanlaisia tunteita rintojen suhteen kuin mulla. Olen aina pitänyt itseäni vähän mielisairaana, eihän voi olla normaalia, että rinnat voi olla NOIN tärkeät.
Olen jo 36-vuotias ja minulla on ollut kuppikoko 70A (eikä sekään yläosasta täynnä) teini-iästä asti. Ei kolme raskautta, eikä vuosien imetys muuttanut sitä yhtään mihinkään, edes väliäikaisesti. Rukoilin aina saavani edes semmoiset tyhjät pussit, mistä monet haluaa eroon, kun ne on edes rintojen näköiset
Teen leikkauksen päästäkseni tästä tunteesta eroon, että ruumiinosa puuttuu. Olen aina pitänyt isoja rintoja kauniimpina, jo ennen kuin tiesin ettei mulle tule sellaisia. Mulla myös kaikilla suvun naisilla vähintään D-kuppi.
Monta vuotta luulin tulleeksi sinuiksi pienien rintojen kanssa. Yritin uskotella itselleni että voin olla tyytyväinen, kun vielä tässä iässä ja kolmen lapsen jälkeen, kroppa muuten täysin vertailukelpoinen 20-vuotiaiden kanssa. Todellisuudessa se ei ole koskaan lohduttanut mua yhtään, uimarannoilla olen aina tuntenut itseni puutteelliseksi, jopa runsaasti ylipainoisten vieressä.
Tämä vuosien itsevalehtelu on mulle tullut selväksi leikkausaikaa odotellessa. Meninhän ensin konsultaatioon sanoen, että haluan B-kupin ja korkeintaan 250 cc'n implantantit. Onneksi on ollut tarpeeksi aikaa miettiä, mitä todella haluan. Olen aina yrittänyt uskoa, ettei mulla isot rinnat edes hyvältä näyttäisi. Mutta miksi ei, jos se kaikkilla muilla näyttää mielestäni hyvältä? Nyt on implantaatin kokotoive muuttunut 325n kautta 385een.
Luulen, että voin elää paremmin sen kanssa, jos tuleekin vahingossa "Pamelat", kuin etten tuntisi itseäni edelleenkään kokonaisekseksi. Olihan Pamela lapsuuteni sankari, miltä aikoinaan halusin näyttää
Muuten en ole täydellisyyten pyrkivä ja olen oppinut hyväksymään kaikki kauneusvirheeni niin hyvin, etten pidä niitä enää virheinä. Mulla on leveä nenä josta sain kuulla kouluaikoina ikäviä kommentteja (rinnoista ei koskaan). Sitä rakastan nykyään, nyt kun iän mukana on kasvonpiirteet tullut jylhemmiksi, niin se sopii tosi hyvin ja antaa semmoisen vähän eksoottisen/ intiaaninkaltaisen ulkonäön.
En ole täydellisyyten pyrkivä, enkä aio missään tapauksessa tehdä muita kauneusleikkauksia. Ryppyjäkään en pelkää, niitä saa tulla ihan rauhassa iän myöta.
Olen onnellinen, että maltoin odottaa tähän ikään asti. Luulen, että tiedän mitä olen tekemässä, onko se sen arvoista ja olenko valmis ottamaan mahdolliset riskit jos jotain menee pieleen. Vähän kauhistuttaa tuo nykyinen trendi, kun ainakin täällä Keski-Euroopassa näyttää suurin osin menevän 18-20-vuotiaina leikkaukseen. Suomessa taitaa olla ikäluokka vähän ylempänä?